maanantai 3. helmikuuta 2014

ISOÄIDIN RUUTUJA.
Viikon lopun virkkausta. Vanhat nukenvaunut odottavat pientä leikkijää. Harmi vain kun näissä ei ole sitä kuomuosaa. Olleet parisen kymmentä vuotta sisutuslehtien tai lankakerien säilytyspaikkana. Mutta nyt niille on käyttöä ihan niiden oikeassa tarkoituksessa kunhan Inkeri-tyttö siitä vielä vähän kasvaa. Petivaatteet puuttuvat vielä, mutta pian ne sinne ommellaan. 

Villa-Roosa uinuu vielä talvihorroksessa, pienen lumipeitten ympäröimänä. Lunta oli niin vähän, että mitenkähän kasvit siellä ovat talvehtineet.


  1. Mutta ystävän tuoma tulppaanikimppu on jo muistuttamassa kesästä, että sieltä se tulee kun ensin tämä talvi tästä nypittään pois. Tulppaanit ovat yksiä lempikukkiani, koska ne viestittävät keväästä ja tulevasta kesästä. Kiitos ystävälle kukista.





Väinö ja Kaino

Onkohan tämäkin viesti keväästä, kovin Kaino-kana se tuntuu Väinölle ylpenä esittelevän muniaan. Väinö kyllä heiluttelee viiksikarvojaan ja toteea, että onko tuossa jotain ihmeellistä kahdessa munassa. Kaino kyllä on eri mieltä.
Teeppä itse perässä jos osaat.  No onpa erikoista, että ne ovat vielä erivärisiä, missähän on tullut puuhasteltua, ihmetteelee Väinö ja nuolaisee viiksiään, että sainpa sanottua, taisi kaveri mennä hiljaiseksi, kun siinä niin ylpeänä nokka kohti taivasta ylvästelee, mokomistakin munista.  Minä sentään olen asiallinen katti... enkä mourua näin keväälläkään kaiken karvaisten misujen perään.
 Et niin kun on taittu tehdä sinulle sellainen operaatio, että pysyt kotinurkissa, huomauttaa Kaino. Paha siitä on lähteä kylille elvistelemään ja häntä pystyssä moukumaan..



Hyvää tätä viikkoa kaikille blogissakävijöilleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti