Tähän aikaan vuodesta noidat keräävät luutansa ja kissansa ja lähtevät valloittamaan Kyöpelin vuorta... ken uskoo jos haluaa.
Kanat ovat ahkeria ja siinä tiimellyksessä voi käydä niin, että jopa
munatkin muuttuvat värilliseksi.
Mutta ihana on kun valon määrä on lisääntynyt ja päivä on jo pitempi kuin pimeän aika.
Vaaleanpunaisen Villa-Roosan tarina alkoi vuonna 2008 kun ystäväni tokaisi minulle, kun huokailin, että olisi se kiva sellainen pieni mummonmökki. isompaa en haluaisikaan - siirtolapuutarhamökki olisi sinulle ihan hyvä, meneppä katsomaan miten ihana paikka se on. Niinpä seuraavana päivänä auton nokka kohti mökkialuetta ja voi ei hurahdin oitis siihen miljööseen.Tällä hetkellä remontoimme loppusyksystä 2012 ostettua rintamamiestaloa Villa-Harjulaa.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Budapestissä kuukivat jo orvokit, ja meillä vielä roppakaupalla lunta mutta kyllä se kesä meillekin saapuu kun tuo lumi ensin sulatellaan. |
Onneksi tuolta kaupasta saa eläviä kukkia kodin iloksi, siihen asti kun kevät näyttää maata ja saa sen taas kukkimaan. Nämä kaikki olen saanut ihanilta ystäviltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)