tiistai 14. tammikuuta 2014



On tärkeämpää kuunnella kuvaa...
 Kun koti on riisuttu pois joulukamasta, avautuu silmät näkemään mitä muuta kodissa on.

Vanha ikkunanpoka ja vanha kirjasinkasti seinällä ovat sulassa sovussa värikkäitten taulujen kanssa.

 Katkennut golfmaila taulussa on vain yksinkertaisyydessan hyvän näköinen. Löysin taulun Eskolta osto- ja myyntiliikkeesta noin vuosi sitten.

Tämä taulu tarttui matkaan parivuotta sitten tehdyltä Vilnan matkalta.
 
Vanha oven rähjä nurkassa voi myös korvata taulun tai sitten peili seinällä.
Jotta kahden aikuisen ihmisen talossa ei käy kovin tylsäksi niin Pörri puitää siitä kyllä huolen. Tässä mallia sen lelukokoelmasta. On villasukkaparia, palloa pölyhuiskaa ja jopa omia lelujakin. Kaikki mikä jää sopivan korkealle se lisää valikoimaansa joita se retuuttaa, luulee kai että ne tarkoituksella jätetty sen käyttöön. 
Talvinen pakkaskuva.


Pois, pois. Joulu on jo purettu pois ja on tilaa ihan muille näkymille, kuin sille jouluhärpäkkeelle, vaikka joulu tuo pimeään vuoden aikaan oman leimansa, on ihanaa se jo tammikuun alussa purkaa pois. Vain nämä valkoiset hunajakennopallot saivat vielä jäädä ja nuo muhkeat isot kynttilänjalat. Monesta voi tällainen koti tuntua tosi tylsältä, mutta itse kyllä tykkään välillä antaa tilaa vähemmälle taravaramäärälle, ettei tule ähky.
 



Väinö istuu edelleenkin ikkunalaudalla.
Hyvää alkanutta viikkoa ja nautitaan talvesta, kun se lopultakin tuli noiden vesi.- ja räntäsateiden jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti