keskiviikko 13. elokuuta 2014

Hei Pörri, nallelta on toinen jalka irronnut.  Kukahan sen on rikkonut.

Hei, mihin sä menit. 

No en minä ainakaan.

Tuu nyt kuitenkin kattoo, mitähän sille pitäis tehdä. Piilotetaanko jonnekin, etteivät nuo ihmiset nää, rupeavat vain kyselemään, että kuka rikko.

Mutta huomaatko, että olen nyt käynyt siellä karvarissa ja sain tuommoisen ampiaisen vai perhonenko lienee tuohon karvatupsuun.
Ja tiedätkö mitä huomenna lähdetään sitten sinne Helsinkiin. Minullakin loppuu sitten kesäloma ja tulee kyllä Pörri sinua melkoinen ikävä, vaikka välillä olen ihan pikkuisen ärähtänyt ruokakupilla sinulle.

Siellä Helsingissä on kuulemma isot juhlat, sellaiset hääjuhlat Jennillä ja Jaskalla. Kyllä niitä taitaa jännittää kovasti. Päästäänköhän mukaan, empä usko, vai mitä arvelet.

Kyllä minä Bianca luulen, että ei meillä taida olla sinne mitään asiaa, luulevat vain että kerjätään kaikkia niitä herkkuja ja muka oltais muutenkin haittona siellä. Ei ainakaan ole tullut kutsua vai onko sinulle, vaikka olet niitten koira ja minäkin kyllä tosi läheistä sukua kun tuo emäntä on kuitenkin Jennin äiti. Ihmetyttää sellainen, ettei ole kutsuttu. Olisi voitu laittaa vaikka uudet rusetit kaulaan, että oltaisi kyllä edustavia.
Kyllä minullakin tulee sinua ikävä sitten kun lähdemme sieltä kotia kohti ja sinä jäät sinne, nyyh, nyyh. Tulee se ikävä sinua tuolle meidän emännelle myös.

2 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana morsiusneitonen, kyllä teillä taitaa ikävä jäädä. Sanokaa nuorelle parille Helsinkiin terveisiä ja onnittelut! Se on suuri päivä edessä, taitaa kaikkia jännittää.

    VastaaPoista
  2. No hö...kommenttini ei näköjään tullut perille...uusi yritys. Sitä minä vaan, että melkoisen kaunis neitokainen hiushärpäkkeineen ja että kyllä teillä ikävä tulee. Terveiset ja onnittelut nuorelle parille, teillä on suuri päivä edessä!

    VastaaPoista