Hip hei kotipihan paviljonki on valmis ja syysasussa. Katoksi täräytettiin Maskusta ostettu päivänvarjo, joka maksoi vaivaiset 14,50 euroa ja hyvin toimii ja veden pitää. Vanhat lyijylasi-ikkunat saivat paviljongissa uuden kodin. Ihanaa säteilyä ikkunoissa auringonpaisteessa. Toivottavasti ensi kesänä ympäristö on vähän rehevämpi.
Meinaan istuttaa jotain köynnöstä sen ympärille.
Kaksiviikkoa on mennyt kotipihan kunnostamisessa, sehän kun oli autio ja tyhjä, mutta jotain on saatu aikaiseksi. Siirtolapuutarhamökki on joutunut olemaan vähän paitsiossa vaikka kesää on jatkunut ja jatkunut lämpimän syksyn vuoksi. Syyshortensiat ovat parhaillaan loistavassa kukassa sekä auringonkukat muut syyskukkijat. Eikä sitä vielä mökkiä ole raaskittu talviunille laittaa. Viikonloppuna käytiin satoa nostamassa. Porkkanoita ja kesäkurpitsaa. Porkkanoita on säilötty soseeksi Oulussa asuvalle pikku-Inkerille. Ja kurpitsoista tehty pikkelsiä.
Mutta mikä ihka ihanaa, kun tultiin mökiltä kotiin niin pantiinpa vielä hihat heilumaan ja saatiin pestyä ikkunat ja koti siivottua kesän pölyiltä- ihanaa.
Hei, tässä minä taas olen kuten aina siellä missä talonväkikin.
Vaikka on vielä ilmassa ihanaa kesän lämpöä kynttilöitä on vain pakko sytytellä illan pimetessä niin ulos kuin jo sisälle.
Se meillä asuva kätevä mies teki tällaisen ihanan portin ja uudet kaiteet terassille, ettei tuo meidän ihana Pörri pääse livahtamaan omille teilleen vaikka se niin hyvin viihtyykin omassa pihassa. Mutta joskus kiusaus voi olla sangen suuri kun tiellä astelee toisia koirakavereita joita pitäisi käydä moikkaamassa.
Oijoi...näyttääpä ihanalta!!! Pörrille isot halit!
VastaaPoista