maanantai 25. marraskuuta 2013




 Talven lumoa kotikaupunkini puistossa. Miten tuo aurinko saakin luonnon häikäisevän kauniiksi.
Mielikuva tuli ihan keväästä vaikka olemme marraskuun loppuolella ja auringon valo vähenee täällä pohjoisessa vielä kuukauden päivät.

 Ja tällainen komistus löytyi kirpparilta, joka odottaa nyt pääsyä meidän kotiin.
 Perinteinen olkihimmeli kuuluu aina itsestään selvänä  joulun koristukseksi.
Tämän himmelin on tehnyt erittäin taitava mies.
 Rakastan tauluja ja niitä kodissani täytyy aina olla. Nyt niitä odottaa taas
pitkin nurkkia lattialla mihin ne laittaisi kun poistettin seinää.Mutta eiköhän ne paikkansa löydä ajan mittaan.
Toiset osaavat koristella kotinsa kauniilla esineilla myös seinillä, mutta minä kaipaan tauluja ja värejä.

Kunpa tuo eteinen pysyisi aina edes näin siistinä.
Mutta kun sinne tuppaa aina unohtumaan kenkiä sun muuta lattialle, onkohan muilla samaa ongelmaa.



 Tämän pöydän päälle se pitäisi tuo kirpparilta löydetty lamppu viritellä.
Olohuoneeseen saatiin puolet lisää tilaa kun poistettiin seinä ja makuuhuone  muutettiin yläkertaan. Siellä oli kaksi täysin tyhjää huonetta käyttämättä.
    Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. jotka blogissani vierailette!

1 kommentti:

  1. Löysit samanlaisen lampun kuin minä viimeisimmiltä antiikkimessuilta, en ole vielä saanut sitä kattoon asti. Tuo seinän poisto on kyllä todella hyvä ratkaisu, olohuoneen koko tuplaantui karrasta.

    VastaaPoista